Viehätys villivihanneksiin

Alkukesä on parasta aikaa kerätä pitkän päivän valossa kasvaneiden villivihennesten ravinteet talteen pimenevien syys- ja talvipäivien varalle. Villivihannesherkku, nokkosletut, toimii aina, mutta hortaa eli villivihanneksia voi käyttää myös vihersmoothieihin, maustamaan ruokia yrttejen kanssa, haudukkeeksi teen tavoin sekä leivontaan. Kuivata, pakasta tai syö sellaisenaan - villiyrtit tuovat ruokaan maun ja luonteen.

Uutuutena Suomen Luonnon Villivihannekset -mobiilisovellus, joka esittelee 20 luonnostamme löytyvää villivihannesta. Sovelluksen tuotto käytetään kotimaiseen luonnonsuojelutyöhön.

 

Villivihannesten maailmaa avaa kirjallisuus

Hulluna hortaan, Raija ja Jouko Kivimetsä
Villiyrtit tunnistusopas, Eija Lehmuskallio, Jouko Lehmuskallio, Sami Tallberg
Villiä vegeä, Sami Tallberg, Katariina Vuori

Vegaanin munarikas pääsiäinen!

Pääsiäisen aika on suklaan ja herkkujen aikaa! Kauppoihin on alkanut ilmestymään entistä enemmän myös eläinystävällisiä suklaamunavaihtoehtoja meille herkkusuille. Vegaanituotteet -sivulta löytyy kattava lista vegaaneista suklaista. Pääsiäissuklaamunat voi halutessaan tehdä myös itse. Kamomillan konditoria -blogi ohjeistaa niiden valmistuksen. Perinteisen pääsiäisherkun, mämmin, voi nauttia vegaanisti vaihtamalla lehmänmaidon kauramaidoksi. Jotta eivät herkut täyttäisi kokonaan vatsaa, juhlavan pääsiäismenun loihtimiseen löytyy ideoita Vegaaniliiton esitteestä eläinystävällisiä reseptejä pääsiäiseksi (pdf).

Uusi vuosi, uudet haasteet

Hyvää alkanutta vuotta 2015 kaikille blogimme lukijoille!

Päätin vuoden ensimmäisen postauksen kirjoittaa haasteista. Haluamme haastaa tiedät lukijat uuden vuoden kunniaksi kokeilemaan omaa tahdonvoimaa tai elämänmuutosta.

Haasteen voi valita näistä, jotka itse otimme vastaan. Tammikuun haasteemme ovat: tipaton tammikuu, vegaaninen tammikuu ja sokeriton tammikuu. Korvasimme myös kahvin juontia teellä, mutta tämä ei ollut haaste, vaan oikeastaan miellyttävä suunnanmuutos, jossa kokeilimme kuinka helppoa kahvi on korvata teellä kun valmistaa teen oikein ja käyttää ainoastaan irtoteetä ja teelaatuja joista pitää.

Osaatteko arvata, mikä haaste tuotti eniten hankaluuksia aloittaa? Mikä näistä haasteista sinulle olisi hankalinta?

Kerron vähän tunnelmiamme haasteista:

Hankalinta minulle oli makeisista, lähinnä suklaasta kieltäytyminen. Olen koukuttanut itseni herkkuihin, en tosin jokapäiväisesti. Mutta melko usein mieleni tekee jotain hyvää ja siihen on helppo sortua. Nyt laitoin isteni kuriin ja havaitsin, että viikon jälkeen ei enää ole niin suuria mielitekoja kuin aloittaessani sokeritonta kuukautta. 

Aloitimme sokerittomuuden ihan terveydellisistä syistä. Sokeria on kaikkialla ja sen kuluttamisella on varjopuolensa. Sokeri altistaa meidät sairauksille, sillä se rikkoo immuunijärjestelmäämme ja kakkosluokan diabetesriski kasvaa. On hurjaa seurata esimerkiksi lapsien sokerinkuluttamisen tahtia virvoitusjuomissa, energiajuomissa, makeisissa, herkuissa, muroissa, mysleissä, vanukkaissa, jäätelöissä ym. Yhteiskunta on ajanut meidät pahempaan koukkuun kun tiedostamme - minut mukaanlukien. Tämä haaste avasi silmäni. Havaitsin, millaiseen oravanpyörään makeisteollisuus meidät ajaa. Kun antaa periksi ja sortuu sokerihuumaan sitä alkaa tekemään vain enemmän ja useammin mieli - se todella koukuttaa.

Näin loppukuusta en kaipaa enää sokeria siinä määrin kuin aikaisemmin. Sellaiset "täytyy saada" mieliteot ovat täysin hävinneet. Korvaan välipaloja ja herkkuja valmistamillani siemennäkkileivillä, sokerittomilla myslipatukoilla ja hedelmillä, eli nautin sokeria vain siinä muodossa kuin sen voisin luonnollisesti saada. Tämä ei aja minua liian suureen kierteeseen vaan pitää sokerin kulutuksen kontrollissa. No, onko tämä sitten tylsää? Ei minun mielestäni. Aion ehdottomasti tämän kokemuksen jälkeen jatkaa tätä linjaa eteen päin ja nauttia vain silloin tällöin jotain makeaa. Tuntuu, että tämä on ollut niin mielelle kuin kropallekin oikea ratkaisu.
Yle:llä on katseltavissa aiheeseen liityen Historia: koukuttavat nautinnot, sokeri.

Osallistuimme vegaanihaasteeseen ihan kampanjasivujen kautta ja tammikuun ajan osallistujat voivat valita tuutorin itselleen (halutessaan) ja saavat emailia päivittäin herkullisine resepteineen ja tietopaketteineen mm. eläinten asemasta. Haaste ei ole kuukauteen sidottu eli sen voi aloittaa mikä kuukausi vain. Haaste innoitti puuhaamaan keittiössä ruuan parissa entistä enemmän. Ihania reseptejä, joista nousee vesi kielelle, on saapunut sähköpostitse. Niitä löytyy valtavasti myös vegaaniblogeista. Kehoitan kaikkia kokeilemaan vegaanihaastetta! Se voi kuulostaa haasteelliselta, mutta todellisuudessa se innostaa laittamaan itse ruokaa ja antaa mahtavia makukokemuksia. Suosittelen tutustumaan kampanjasivustoon.
Lempivegaaniblogejani ovat Chocochili ja Kamomillan konditoria. Hyviä reseptejä löytyy myös Vegaaniliiton reseptit -sivuilta.

Kuukausi ei ole vielä lopuillaan, mutta hyvältä tuntuu, eikä tee tiukkaa jatkaa samalla linjalla tästä eteenkin päin.

Oletko valmis? Ota haaste vastaan (yksi tai useampi)!

***

P.s. ensi kuussa olisi vuorossa lankkuhaaste (fb) ;)

Se vegaanimpi keskikesän juhla

Keskikesä ja yöttömän yön juhla lähestyy. Taas on aika grillailuun hyvässä seurassa. Mutta mitä grillaisi, sillä kaupoista löytyy hyvin suppea valikoima vegaanisia nakkeja. Ei huolta, sillä nakit voi valmistaa myös itse. Vegaaninen versio -blogista löytyy hyvä ohje seitanmakkaroille sekä toinen ohje Post Punk Kitchen -sivuilta. Näitä täytyy ehdottomasti kokeilla tänä juhannuksena! Ja mikä parasta, itsetehdyt makkarat voi maustaa oman makunsa mukaan.

Sitten jälkiruokaan... Ohje muurinpohjaletuille, joista ainakin meidän perheessä on tullut perinteinen juhannusherkku:

1 l kauramaitoa
1,25 dl kaurakermaa
(1 dl kiehautettuja nokkosia tai pinaattia)
1 rkl siirappia
5 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 dl ohrajauhoja
ripaus suolaa
margariinia paistamiseen

1. Kaada kauramaito ja kaurakerma kulhoon, sekä lisää siirappi (ja nokkoset tai pinaatti)
2. Sekoita joukkoon vähitellen jauhot ja lopuksi ripaus suolaa
3. Paista margariinissa muurinpohjapannulla
4. Nauti marjojen ja vegaanisen kookos-, tai soijakerman kera

Lisäksi hyviä sivustoja resepteihin ja vegaanituotteisiin jo vegaaneiksi hurahtaneille sekä myös niille, jotka vielä tunnustelevat maaperää:

Grilli tai nuotio tulille ja nauttimaan pöydän antimista luonnon helmaan. Herkullista juhannusta!

Villiyrtit alkavat nostamaan päätään

Nyt on parasta aikaa ottaa pienet villiyrtin taimet ravinnoksi. Nokkosia löytyy jo runsaasti, sanoin vuohenputkea. Pian on voikukkien ja horsman vuoro.

Ilmaista ruokaa löytyy vaikka mistä: pihalta, puistosta, metsästä, pellolta (tienvarsilta kannattaa kuitenkin jättää poimimatta). Villiyrttejä on luvallista kerätä jokamiehenoikeudella muualtakin kuin omasta pihapiiristä, joten kori mukaan vaikkapa lenkille.

Keräsimme peltoa kääntäessämme talteen voikukanjuuret ja pienet ravintorikkaat nokkoset. Nämä ovat tämän kevään ensimmäinen villiyrttisaalis. Tästä se alkaa, ja uutta satoa kasvaa koko kesän ajan!

Voikukanjuuret pesin, kuorin ja kiehautin pari kertaa. Lisäsin ne lisukkeeksi ruoan sekaan. Voikukanjuurissa on pientä kitkeryyttä, mutta ovat muuten maukkaita. Vähäistä kitkeryyttä ei havaitse, kun juuret ovat muun ruoan seassa. Pian tulevat esiin voikukannuput (aikaisempi postaus), jotka voi hyödyntää, kuten myös voikukan kukinnot ja lehdet. Voikukkaa on turhaan pidetty rikkakasvina. Se on erittäin hyvä kasvi, kun vain osaa hyödyntää sen. 

Nokkoset kiehautin ja osan niistä laitoin lettutaikinaan. Nokkosvesi kannattaa säilyttää, sillä sen voi hyödyntää huonekasveille lisäämään ravinteisuutta multaan ja lehdille suihkutettuna pitämään tuholaishyönteiset (kuten kemppi) poissa. Sitä voi myös käyttää hiustenhoidossa huuhteluvetenä.

Villiyrteistä löytyy enemmän tietoa:
hortoilu.fi
Villi elo
Villikataja
Yrttitarha

Huhuu, halloweenia!

Pöö! Mikäpä sen karmaisevampaa halloweenina kuin oranssina hohtava ja hyytävästi hymyilevä kurpitsapäälyhty.

Kurpitsanaamojahan saa tehtyä vaikka minkälaisiksi. Päätimme pitäytyä simppeliydessä ja tehdä perushelpon yksilön, joten kaiversimme tällaisen kurpitsakaverin halloween-koristeeksi.

Muutama vinkki kurpitsan hankintaan ja lyhdyn tekemiseen

• Kurpitsaa valitessa kannattaa tarkistaa, että se on hyvässä kunnossa. Varmista, että kurpitsan sisus ei hölsky. Meidän kurpitsan pinnalla on vähän rosoisuutta, mikä teki siitä entistä pelottavamman näköisen. 
• Myynnissä on sekä isoja että pieniä kurpitsoja, joten valinnan varaa on. Mutta sen voi kasvattaa myös itse, niin kuin me teimme. 
• Kurpitsan voi vaihtoehtoisesti maalata ja tehdä koristeita, jota ei tarvitse kaivertaa. 
• Tosin kaiverrus on helppoa. Työskentely vaati vain hyvän ja sopivan kokoisen puukon tai terävän veitsen. 
• Tekotapoja on kaksi: toiset tekevät valmiin sabluunan paperille ja jäljentävät kasvot siitä, toinen tapa on käyttää vapaata kädenjälkeä esimerkiksi kaivertamalla ohuesti pintaan viivan, jota pitkin leikata. Tekotavaksi voi valita itselleen sopivimman. 
• Leikkauksen jälkeen kannattaa sivellä ruokaöljyä reunoihin, jottei kuivuisi liiaksi ennen h-hetkeä.

Kynttiläksi, jota polttaa kurpitsan sisällä, valitsimme soijakynttilätuikun.

Ylijäämästä saa hyvin yhden kurpitsapiirakan aineet. Myös siemenet kannattaa hyödyntää lisäämällä niihin ripaus suolaa ja käyttämällä niitä tovi uunissa tai paahtaa pannulla (pienemmät siemenet kypsyvät 5 minuutissa, isommilla ottaa aikaa 20 minuuttia). Niistä tulee oiva naposteltava illanistujaisiin.

Hyvä vegaaninen kurpitsapiirakan ohje löytyy Kamomillan konditorian -sivuilta.

Jaahas, tälle meidän kurpitsatyypille tuli haamukaveri kylään, joten täällä alkaa olemaan halloween huu(maa) ilmassa. ;) Ei muuta kuin karkki vai kepponen?

Hyvää halloweenia!

Ihanat kotimaan proteiinin lähteet, härkäpapu ja hamppu!

Kaksi hyvin vanhaa ja hyvää viljelykasvia on jäänyt muiden jalkoihin. Nostaisin kaksi perinteistä kasvia paljon ylemmäs suosiossaan, kun mikä niiden asema nykyisellään on. Nämä ovat härkäpapu ja hamppu. Tänä kesänä viljelimme ravinnoksemme kumpaakin kasvia ensimmäistä kertaa. Ihastuimme.

Nämä  ravintorikkaat kasvit ovat löytäneet tiensä kaupasta ruoan valmistukseen jo useamman vuoden ajan, mutta nyt halusimme koettaa viljellä kasvit alusta asti itse. Kasvien parhaita puolia ovat ravintoarvojen lisäksi niiden kasvaminen Suomen oloissa. Yllätyimme kummankin kasvin suhteen helppohoitoisuudesta ja vaivattomuudesta. Lopputulos oli kiitettävä, sillä satoa saimme hyvin omiin tarpeisiimme.


HÄRKÄPAPU (Vicia faba)

Härkäpapu on mainio proteiinin lähde ja sisältää miltei 30% proteiinia, mikä on enemmän kuin lihassa tai herneessä. Härkäpavussa ei tosin rasvaa ole. Sitä voidaan käyttää ruoanlaitossa samoin kuin muitakin papuja. Kasvi on kookas ja sen siemenet suuria. Ravinnoksi käytetään vain siemenet (mutta on myös lajikkeita, joista käytetään koko palko).

Viljely
Härkäpapujen istutussuositus on keväällä toukokuun alussa, koska kasvi ei ole hallan arka ja itää myös alhaisissa lämpötiloissa, härkäpavun voi istuttaa suoraan maahan. Kylvösyvyys 5 cm, taimiväli 15–20 cm, riviväli 40–60 cm. Kasville riittää kastelu kuivilla jaksoilla, mutta muita hoitotoimenpiteitä härkäpapu ei juuri vaadi.
Härkäpapu ei tarvitse tukea, sillä sen juuristo on suuri ja varsi kasvaa tanakaksi. Härkäpavun maaperän rakennetta parantava vaikutus on merkittävä. Härkäpapu on myös hyvä perunan kumppanikasvi, sillä se tuottaa typpeä myös perunalle. Sato alkaa valmistua elokuussa.

Hankimme luomuhärkäpavunsiemeniä Hangdown- lajikkeelta, joka peräisin 1800-luvulta. Keskiaikainen, kasvuaika n. 80 vrk. Rotevakasvuinen. Korkeus n. 120 cm. Roikkuvat palot 18–20 cm pitkät. Siemenet tosi suuria ja hyvän makuisia.
Kasvatimme härkäpavun pellolla, jossa maalajina savimaa. Härkäpapu on vaatimaton maalajin suhteen, mutta tykkää erityisesti savimaasta. Ravinteeksi maahan laitoimme kanankakkaa.

Käyttö ravintona
Vihreitä, nuoria, härkäpapuja voi valmistaa ruoaksi keittämällä noin 20 minuuttia suolavedessä. Ruskeaksi ehtineet, tuleentuneet, härkäpavut (jotka voi kuivata) valmistetaan liottamalla yön yli, jonka jälkeen keitetään vedessä noin 45 minuuttia.
Härkäpavuista voi valmistaa esimerkiksi härkäpapurokkaa ja niitä voi lisätä proteiinin lähteiksi laatikoruokiin, patoihin, salaatteihin, ohrattoon / risottoon, pastan kanssa - melkeinpä mihin ruokaan vain.

Ravintoarvot g / 1000 kcal (keitetty härkäpapu)
Proteiinia 69,09 (suositus 25)
Lysiiniä 4,42 (suositus 1)
Metioniinia ja kysteiiniä 1,44 (suositus 0,50)

Lisätietoa härkäpavista, viljelystä ja sen historiasta
Härkäpavun viljely luomutilalla, pdf -tiedosto


HAMPPU (Cannabis sativa)

Öljyhampusta on vielä joillakin ihmisillä ennakkoluuloja ja väärä olettamus, sillä öljyhamppu yhdistetään hyvin usein toiseen, päihdyttävään, hamppukasvin alalajiin. Hampunsiemenet ei sisällä THC:tä, huumaavaa ainetta, josta hamppu nykyisellään on tullut tunnetuksi. Hamppu päihittää ravintoarvoiltaan muun muassa proteiinipitoisen soijan. Hampussa on noin 25% proteiinia, monityydyttymätöntä rasvaa noin 33%. Siemenet ja niistä puristettu öljy ovat kolesterolittomia sekä gluteiinittomia. Siemenissä on myös kaikki ihmiselle välttämättömät 20 aminohappoa sekä omega-3 ja -6 rasvahapot ihmiselle ihanteellisessa suhteessa.

Viljely
Kylvö huhtikuun puolivälistä toukokuun puoliväliin. Hamppu kestää -5°C, mutta suositeltavaa olisi kylvää, kun hallanvaara on ohi. Kylvösyvyys noin 1 - 2 cm, riviväli 12 cm.
Hamppu toimii myös hyvänä esikasvina, sillä hamppu jättää maahan paljon orgaanista ainesta, joka seuraavana vuonna antaa noin 10 - 30% paremman sadon alueella seuraavaksi viljeltävälle kasville. Hamppu vilkastuttaa pieneliötoimintaa, kuohkeuttaa maata ja tuuheiden lehtiensä ansiosta jättää sen rikkakasvittomaksi.
Öljyhamppu on hyvä kasvi myös pitämään kasvimaalla tuholaishyönteiset poissa. Mutta siemenet menevät lintujen suuhun, jos niitä ei kerää ajoissa.
Sadon puinti kun 70% sadosta kypsää eli tummunutta, tuleentunutta. Sato on kuivattava matalassa lämpötilassa ja siemenet tulisi kuivattaa heti 10%.

Kokeilimme laittaa maahan luomu öljyhampunsiemeniä, Finola -lajiketta, jotka olimme ostaneet ravinnoksemme ja ne itivät hyvin. Kasvatimme öljyhampun pellolla, jossa maalajina hiesumaa. Hamppu tykkää kuohkeasta ja multavasta maasta, mutta menestyy erilaislla maalaaduilla. Ravinteeksi maahan laitoimme kanankakkaa.

Käyttö ravintona
Valmis proteiininlähde sellaisenaan, jota ei tarvitse erikseen valmistaa. Hamppua voi lisätä mysleihin, salaatteihin, puuron tai jogurtin päälle, valmistaa hefua (tofun tapainen hamppuvalmiste), hamppumaitoa tai napsia välipalana. Hamppua ei suositella kuumennettavaksi sen sisältämien omaga-rasvahappojen takia, sillä rasvahapot tuhoutuvat kuumennettaessa, mutta hamppua kyllä voi käyttää leivonnassa lisukkeena antamaan purutuntumaa.

Ravintoarvot g / 1000 kcal (hamppurouhe)
Proteiinia 47,26 (suositus 25)
Lysiiniä 2,25 (suositus 1)
Metioniinia ja kysteiiniä 2,17 (suositus 0,50)

Lisätietoa hampusta ja sen viljelystä
Hamppu viljelykiertokasvina, pdf -tiedosto
Hamppu - mahdollisuuksien kasvi

Edit: tsekkaa myös
https://jyvashamppu.fi 



Näitä kasveja laitamme ehdottomasti kasvamaan myös ensi kesänä! Suosittelemme muillekin viherpeukaloille kokeiltavaksi.

Maan antimia, yhteisöllisyyttä ja sadonkorjuun juhlaa

Olemme osallistuneet tänä vuonna Juurikas Jkl -kumppanuusviljelyyn. Satoa on tullut enemmän kuin osasi aavistella ja nyt on sadonkorjuun aika!

Kumppanuusviljely on ollut meille mahtava tilaisuus päästä lähemmäksi viljelytoimintaa. Emme ole kouluttautuneita viljelijöitä tai edes suuresti kokeneita puutarhureita, vaan kaupunkilaisia, joita tieto ruoan alkuperästä kiinnostaa enemmissä määrin. Meillä on lisäksi intoa osallistua ja halu saada puhdasta ruokaa, joten tästä syystä kumppanuusviljely onkin ollut juuri omiaan meille. Olemme saaneet kesän aikana paljon uutta tietoa ja tekemisen kautta oppineet ymmärtämään ruoan tärkeyttä uudelta näkökannalta ja arvostamaan sitä sen vaatiman työmäärän kautta. Onnistumisen tässä kumppanuusviljelyssä mahdollisti pellollemme palkatut työntekijät, joilla on koulutuspohja viljelylle ja tietoa ja taitoa saada pelto kukoistamaan. Tämä oli ensimmäinen vuosi Juurikas Jkl:n toiminnassa ja kumppanuusviljelykokeilu tuotti hyvin tulosta, joten jatkoa on luvassa.

Ensimmäiset talkoot olivat keväällä ja alkukesästä, johon kaikkien juurikaslaisten oli osallistuttava, jotta viljelykset saatiin sysättyä käyntiin. Kumppanuusviljely on siitä hyvä viljelytoiminta, koska se ei sido osakkaita pellolle koko kesäksi. Palkatut työntekijät pitävät huolen sadosta ja sen jakamisesta.
Joka viikko kesäkuusta alkaen satoa alettiin jakamaan osuuksien kesken tasan. Viikottain ruokaa on tullut niin paljon, että kauppareissut ovat täysin vähentyneet kasvisten osalta. Olemme saaneet pellolta salaatteja (mm. keräsalaattia), pinaattia, mangoldia, retiisiä, punajuurta, perunaa, lanttua, kesäkurpitsaa, papuja, härkäpapuja, herneitä, yrttejä, sipulia, valkosipulia... Yllä on kuva viikottaisesta sadonjaosta per yksi osuus ja seuraksi muutama kesäinen peltokuva Oravasaaren kukoistavalta pellolta.

Keräsimme ja kuivatimme myös yrttejä ja hortaa (villivihannes eli kasvi joka kasvaa vapaana luonnossa esim. voikukka, nokkonen) tänä vuonna enemmän kuin aikaisempina vuosina. Yrtit kasvoivat osaksi pellolla ja osaksi kaupunkiviljelylaarissamme Kankaan puutarhalla.
Pellon antimien lisäksi poimimme perinteisesti metsästä marjat ja sienet. Kauniina syyspäivinä on ihanaa ja voimauttavaa lähteä hiljaiseen metsään rauhoittumaan ja keräämään talveksi vitamiinit talteen.

Omenat olen soseuttanut pakkaseen ja niistä on syöty useampi omenapaistoskin. Nyt antaa talven pimeyden tulla, olemme valmistautuneet. :)
Tässä vielä helpot syysreseptit omenakaurapaistokselle ja omenasoseelle, joista itse tykkään.

Tiedoksi
Kaikki kiinnostunteet ovat tervetulleita lauantaina 7.9. Juurikas Jkl:n järjestämiin talkoisiin Oravasaaren pellolla ja tutustumaan kumppanuusviljelytoimintaan. Tarkemmat tiedot löydät Juurikas Jkl nettisivuilta.

Kiinnostunut? Mukaan viljelytoimintaan?

Infoa kaupunkiviljelystä
Kaupunkiviljely.fi
Syötävä kaupunki

Kumppanuusviljelyä
Jyväskylässä Juurikas Jkl
Tampereella Meirän pelto
Turussa Livonsaaren osuuspuutarha
Vantaalla Kaupunkilaisten oma pelto

Vanhan kunnon ruisleivän paluu

On ihanaa havaita, että jotkut ovat löytäneet perinteisen tavan valmistaa itse ruisleipää. Ehkä tässä asiassa mieleenpainuvin kokemus oli tavata nuori mies noin vuosi sitten junassa ja siinä muita asioita jutellessamme hän mainitsi valmistavansa itse omat leipänsä. Täytyy myöntää, etten olisi päältä päin uskonut. Hattua nostan!

Tästä innostuneena ja rakkaudesta aitoja ja alkuperäisiä makuja kohtaan päätin itse tehdä leipäni. Itse leipomalla voi vaikuttaa siihen, että leipä on suomalaista (muuten paitsi suolan osalta). Kauppojen antimista suurimpien leipomoiden, kuten esimerkiksi Fazerin tai Oululaisen, myymät ruisleivät eivät ole täysin suomalaisia. Fazerilla esimerkiksi vain puolet rukiista on suomalaista, Vaasan käyttämästä rukiista vain kolmasosa. Tekemällä itse voi myös valita raaka-aineet ja tukea lähiruokaa ja lähellä toimivia myllyjä.

Omin kätösin tehty leipä on jotain toista kuin kaupasta saatava höttötuote. Uunista vastatulleen ruisleivän ihana tuoksu valtaa koko kodin! Tuoreen itsetehdyn leivän makua ei vain voita mikään teollinen leipä. Pieni tekemiseen nähty vaiva on sen arvoista, ja taikinan teko on myös terapeuttista. Suosittelen.

Leiväntekoni eteni näin:

Juureen tehtyyn leipään tarvitaan vain vettä, jauhoja ja suolaa.
Muut tarpeelliset asiat: iso kulho, puuhaarukka, pyyhkeitä.

Leipominen ottaa aikaa, mutta sitä ei tarvitse säikähtää, sillä kaikenkaikkiaan ruisleivän teko on hyvin yksinkertaista. Leivän leipomiseen on hyvä varata kaksi päivää (jos valmistaa juuren, on hyvä varata kolme päivää), sillä juuri ja leivän kohoaminen ottavat oman aikansa. Taikinasta saa kolme tai neljä leipää - ja mikä parasta - hyvin edullisesti.

Leivinuunilla on erityinen osa ruisleivän valmistumisprosessia, mutta sähköuunissakin ruisleipä valmistuu hyvin. Sähköuunissa ruisleivän kuoresta tulee hieman kovempi, joten leipien kannattaa olla perusruisleivän kokoa vähän pienempiä.

JUURI
Valmistin juuren palasta lempiruisleipääni (noin 10 g), 3 dl vettä ja 3 dl luomuruisjauhoja. Murensin leivän kulhoon ja sekoitin joukkoon veden ja jauhot. Laitoin juuren tekeytymään 24 tunniksi jääkaapin ylähyllylle, jossa on vedoton paikka, taikinakulho peitettynä pyyhkeellä.
Juuri on valmis, kun se kuplii ja tuoksuu happamalta.

TAIKINA
Otin juurta talteen 2 dl seuraavaksi leipomiskerraksi. Laitoin juuren sekaan jauhoja sen verran, että taikina oli hieman löysää, mutta pysyi kasassa. Lisäsin siihen vielä 3 tl suolaa. Vaivasin taikinan hyvin ja annoin nousta noin vuorokauden. Lisäsin taikinaan jauhoja ja leivoin taikinasta pyöreät leipäset, joiden jälleen annoin nousta noin 2 tuntia ja laitoin 200 -asteiseen uuniin reiluksi tunniksi. Leivän tietää olevan valmis, kun se kumisee pohjaan napauttaessa.

JÄLKILÄMPÖ
Otettuani leivät uunista kiedoin ne pyyhkeisiin ja villapaitaan ja laitoin kylmälaatikkoon noin vuorokaudeksi tekeytymään. Pussitin leivät paperipusseihin.

Linkkejä ruisleivän maailmaan:

YouTubessa suomenkielinen tutoriaali ruisleivän tekoon vaihe vaiheelta
Maa- ja kotitalousnaisten ruisleipätalkoiden sivut, jossa ohjeita ja niksejä leipomiseen
Maa- ja kotitalousnaisten ruisleipätalkoot -lehtinen (pdf-tiedostona)
Perusohje ruisleivälle Marttojen sivulta

Leipomisen iloa!

Kasvissyönnin reiluus ja ilo

Oman maan perunat ja porkkanat...

Tänään 1.10. vietetään kasvisruokapäivää, joten sen kunniaksi blogiteksti käsittelee kasvissyöntiä.
Tätä päivää aion myös itse juhlia, sillä minulla tulee tänä vuonna täyteen kymmenen vuotta kasvisruokailijana. En kokenut aikoinaan lihasta luopumista vaikeana ja ruokailuni keveni kasvisruokavalioon siirtymisestä sekä omantunnontuskat vähenivät, joita lihansyönti oli aiheuttanut. Ruokailuni muuttui eettisemmäksi ja ruokavaliosta muodostui elämäntapa. Olen viime vuosina siirtynyt lähi- ja luomuruoan suosijaksi, kiinnostunut hankkimaan ruoan sienestämällä ja marjastamalla, pienimuotoisesti viljellen sekä hortoillen ja vähitellen hivuttautunut kohti vegaaniutta. Tämä kaikki tapahtui sen jälkeen, kun halusin tiedostaa lihakarjan olosuhteet, sen minkälainen koneisto pyörii kaiken takana. Kuluttaja pidetään pumpulissa todellisuudelta (harva eläinten oloista tehtaalla haluaa vapaaehtoisesti tietääkään, asialta on niin paljon helpompi sulkea silmänsä), joka on raakaa ja jossa laiminlyödään eläimen tarpeet.

Olen pienestä asti ollut eläinrakas, joten kasvissyöntiin siirtymällä pystyin konkreettisesti myös osoittamaan kannanottoni lihateollisuutta kohtaan. Mielenkiinto kasvisruokaan on kasvanut vuosien varrella entisestään. Olen kymmenessä vuodessa kiinnostunut ruoasta enemmän, kuin mitä olin sitä ennen. Teen ruoan myös mahdollisimman pitkälle itse, joten näin tiedän kaikki raaka-aineet, mitä syön ja myös vältän valmisruokamössöt ja niiden sisältämät ei-toivotut jäämäaineet.

...ja oman puun omenat.

Miten ja miksi kasvissyöjäksi?

Kasvissyönnillä on pitkä historia. Jo jooniailaisen luonnontieteilijän Thaleksen tiedetään olleen kasvissyöjä pääajatuksena syöjän hyvinvointi. Pythagoras, jonka oppi-isä Thales oli, vei kasvissyönnin aatetta vielä pidemmälle. Kautta historian vegetaareja on vaikuttanut yhteiskunnan huipulla asti. Kuvataiteilijanero Leonardo DaVinci oli aikansa tunnetuin kasvissyöjä. Kirjailijafilosofit Voltaire ja Rousseau, evoluutioteorian kehittänyt Charles Darvin sekä yhdysvaltalainen Benjamin Franklin, olivat kasvissyöjiä. Tunnustautuneita kasvissyöjiä ovat olleet edellä mainittujen lisäksi mm. Franz Kafka, Leo Tolstoi, Mahatma Gandhi ja Albert Einstein, muutaman mainitakseni.

Kasvisruokailu on kasvava ilmiö ja nykymaailmassa se on yksi monista ruokavalioista, joka otetaan huomioon yhä paremmin niin Suomessa kuin ulkomailla. Kasvissyönti edistää kestävää kehitystä ja kasvien kasvattaminen on ympäristöä vähemmän kuormittavaa ja metaanipäästöjä vähemmän ilmakehään päästävää, kuin mitä lihakarjatalous kaikkine sivutoimineen, rehun kasvatuksesta lähtien, on. Vaihtamalla vielä kasvikset luomutuotetuiksi, välttyy kasvinsuojelumyrkyiltä ja lannotteiden jäämiltä, säilöntäaineilta sekä GMO -tuotteilta.

Näiltä sivuilta saa hyvin tietoa kasvissyönnistä ja siihen siirtymisestä sekä löytää maukkaita reseptejä:
Valitse vege
Vegaaniliitto

Liha, kana ja kala

Kasvissyöntiin usein liittyy vahvasti eläinten oikeuksien puoltaminen. Mennessämme historiassa aikaan, jossa eläimet elivät osana yhteisöä, eläinten elinolot olivat yleisesti ottaen paremmat. Koettiin, että jos eläin voi hyvin myös ihminen voi hyvin. Nykyään suurtuotannossa eläimen hyvinvoinnille ei osoiteta juuri minkäänlaista arvoa. Suomen nykylainsäädäntö luokittelee eläimen esineeksi, joten tässä suhteessa olemme tulleet vahnempaa aikaa roimasti taaksepäin, vaikka kehitystäkin olemme saavuttaneet, mutta emme eläinsuojelulain puitteissa. Suomen eläinsuojelulaki on vuodelta 1996 ja uudistuksen tarpeessa. Eläin, kuten mekin, tuntee, aistii ja myös pyrkii ymmärtämään monia asioita ympärillään. Eläinten älyäkään ei sovi aliarvioida, esimerkiksi sika on hyvin älykäs eläin, mutta sikojen tapauksessa kiinnitämme huomiomme lihaan emmekä tutustu eläimeen.

Seuraavaksi raapaisen vain pintaa tehotilojen suhteen (tekstistä tulisi aivan liian pitkä jos mainitsisin kaikki haluamani asiat), joten kehoitan kaikkia tutustumaan asiaan tarkemmin linkeistä, joita liitän tekstin oheen.

Sikalat puistattavat päätä. Lihasiat teurastetaan noin viiden kuukauden iässä. Teuraspainon saavuttavalle sialle on säädetty elintila on 0,65m, eli alle sanomalehden aukeaman kokoinen alue betonisine lattioineen, joissa eläin ei voi luontaisesti kuopsutella maata eikä erottaa syömä-, makuu-, ja ulostepaikkaa toisistaan. Emakoiden elämä on kaameaa tehdastyötä. Porsimisen jälkeen ne joutuvat olemaan kääntymisen estävässä häkissä imetysajan, maksimissaan 8 viikkoa, ja viikon porsaista vieroituksen jälkeen ne laitetaan uudestaan tiineiksi ja teurastetaan kahden vuoden iässä. Animalian ja SEY:n säästä possu -kampanjan sivuilla lisää tietoa sikojen elämästä. Sikatehtaat -sivuilta löytyy tietoa ja voi käydä katsomassa todellista elämää kulissien takana.

Lihanaudat elävät liian pienissä, usein selvästi suosituksia pienemmissä karsinoissa, joissa elää useampi nauta samanaikaisesti. Karsinassa ne eivät mahdu yhtäaikaisesti pitkäkseen, josta seuraa se etteivät naudat saa riittävästi unta ja jouten seisoskelu ei ole lehmälle lajityypillistä. Naudat teurastetaan noin puolitoistavuotiaina. Lisää tietoa Animalian sivuilta.
Lypsylehmät eli hiehot tuottavat maitoa, ja jalostamalla ne ovat saatu tuottamaan maitoa moninkeraisesti vasikan tarpeisiin nähden. Yleensä lypsylehmien ikä on 4 vuotta, jonka jälkeen ne viedään teuraaksi kahden poikimisen jälkeen. Sukukypsyyden lehmä saavuttaa noin vuoden iässä ja kantaa vasikkaa 9 kuukautta, joten kaksi vuotiaana lehmä synnyttää ensimmäisen kerran. Lehmän on synnytettävä joka vuosi vasikka, jotta sen maidon tuottavuus voidaan pitää yllä. Emo ja vasikka erotetaan heti tai viimeistään kahden vuorokauden kuluessa toisistaan, joten lehmä ei saa hoitaa omaa jälkeläistään normaalia 8-11 kuukauden aikaa. Tämä on haitaksi sekä emolle, että vasikalle. Lypsylehmistä lisää Animalian sivuilla.

Broilerituotanto on täysin kohtuutonta eläimelle. Broileri, eli kanarotujen yhdistelmästä kehitetty hybridi, kasvaa jalostuksen tuloksena nopeasti. Tämän kasvun tahdissa eivät pysy keuhkot, sydän eivätkä jalkojen luut. Tästä syystä broilerit kokevat jalkakipuja, eivätkä näiden vaivojen pahentuessa pysty enään normaaliin liikkumiseen. Broilerit saavuttavat sukukypsyyden 18 viikon ikäisinä ja emobroilerit munivat kymmenen kuukautta, jonka jälkeen ne teurastetaan. Yleensä lihabroileri on vain kuukauden ikäinen, kun se teurastetaan. Vertailuksi maatiaskana voi elää jopa 15 vuotiaaksi.
Suomalaisilla tiloilla, joissa broileria kasvatetaan, on yli 40 000 lintua, ja hallin tilan jakavat kymmenet tuhannet broilerit. Ahtaus estää muun muassa linnun normaalin käyttäytymisen. On laskettu, että 23 lintua mahtuu neliömetrin alueelle, joten yhden linnun alueeksi voi määritellä näin alle A4 kokoisen alueen. Animalian sivuilla vielä tarkemmin broilereiden elämästä.

Julma totuus -sivulta näkee eläimien todellista tehdaselämää. Kannattaa katsoa ennen kuin seuraavan kerran mässyttelee liharuoalla.

Olemme nyt käsitelleet lihataloutta, mutta tämän ohella ei sovi unohtaa merien hälyyttävää tilaa liikakalastuksen takia! Troolaukset ovat vähentäneet huomattavasti kalakantoja ja vahingoittaneet pahasti merenpohjaa. Moni laji on uhanalainen, joista muutamia mainitakaseni delfiinit, hait, turska, sinievätonnikalat ja valaat. Meitä suomalaisia läheisesti koskettaa Itämerestä vähentyneet vapaana elävät lohikannat. Tähän on syynä padotut joet. Lohet eivät pääse nousemaan jokea ylös eivätkä osaa käyttää niille rakennettuja ohuita kanavia, joissa juoksetettu vesimäärä ei vastaa lohen tottumuksen mukaista koskea. Vesisähköyhtiöt pihistelevät maksimoidakseen energian tuoton lohikannan kustannuksella.
Sitten päästään kasvatettuun loheen. Tämä ei ole yhtään sen parempi, tosin hyvin yleistynyt ruokapöydissä. Norjalainen lohi ja sen sivubisnes Chilessä on aiheuttanut Chilen rannikolla melkoisia ympäristöongelmia ja norjalainen lohi on vienyt Chileen myös tartunnan, mitä esiintyy lohissa ja mikä tappaa sisäisellä verenvuodolla melkoisia märiä lohia. Nämä kuolleet yksilöt päätyvät eläinten rehuksi ja kalaöljyksi. Terveistä yksilöistä voi mainita niille syötetyn antibioottimäärän olevan suuri. Nämä kasvattamot tuhoavat merenpohjan lohien ulosteella eikä lohilla ole tilaa uimiseen, sillä lohia on yhdessä altaassa niin paljon. En myöskään pidä siitä, että WWF on antanut logonsa käyttöön tällaiselle lohen kasvattajayritykselle, Marine Harvestille, joka maksaa WWF:lle 100 000 euroa vuodessa, saadakseen käyttää logoa, mutta jonka ympäristöongelmat ovat luokaltaan massiiviset.

Kannattaa suosia suomalaista järvikalaa, mikäli kalasta on mahdotonta luopua.

Ongelmana soija

Kasvissyöntikään ei aivan mutkatonta ole. Monet kuuluttavat soijan nimeen sen proteiinipitoisuuden takia. Soijapapu on kuitenkin eräänlainen ongelma. Soija on yksivuotinen hernekasvi ja se on riisin ja vehnän jälkeen yksi maailman viljellyimmistä kasveista. Soijasta 90% on geenimuunneltua, jota käytetään teollisuudessa ja maataloudessa. Soija ensinnäkin tuodaan kaukaa, mikä on epäekologista, mutta se on myös ympäristöongelma esimerkiksi Amazonin alueella Brasiliassa, jossa sitä viljellään valtavia määriä ja EU on Brasiliasta tulevan soijan suurin hankkija. Lajirikkaat sademetsät poltetaan ja hävitetään yksipuolisesti viljeltävän soijan tieltä. Metsien polttaminen lisää metaanin pääsyä ilmakehään. "Keuhkojen" eli sademetsän hävittäminen vähentää ilmasta suodatettavan hiilidioksidin määrää huomattavasti. Yksivuotisesta ja yksipuolisesti viljeltävästä kasvista on haittaa maan ravinteikkuudelle ja viljavuudelle. Tästä seuraa viljelymaan köyhtyminen. Viljelyprosessissa siinä käytettäviä torjunta-aineita sekä kasvinsuojelumyrkkyjä päätyy maaperään ja vesistöihin ja tämä saastunut vesi on paikallisen väestön joka päiväisessä käytössä.

Soijan laajapinta-alaisesta viljelystä seurauksena on ollut myös riisto, jota suuryritykset aiheuttavat paikallisien ihmisten keskuudessa ostamalla maat soijatuotantoon ja alistaen paikalliset ihmiset työskentelemään ankeissa oloissa soijaplantaaseilla. Tämä on hyvin suuri ongelma ympäristöongelman ohella. Paikalliset ihmiset menettävät oman harjoittamansa elinkeinon ja metsästysmaat soijan tieltä.

Soijasta 83% menee eläinten rehuksi ja soijaöljyksi. Eläinten rehuksi menevää soijaa tarvitaan lihatuotantoon monin verroin enemmän, kun mitä lihateollisuudesta saadaan ravinnoksi markkinoille. Tällä määrällä soijaa, joka menee rehuksi eläimille, ruokittaisiin valtavia määriä ihmisiä käyhissäkin maissa. Eläimille syötettävä soijarehu on hyvin yksipuolista ruokavalioa  ja vaikuttaa lopputuloksena myös ihmiseen, joka syö eläimen lihan.

Kehoitan ottamaan selvää soijaa hankkiessasi, missä se on kasvanut ja suosimaan luomua. Pelkastään soijan välttäminen ei kuitenkaan täysin poista soijaa lautaseltasi, sillä se on salakavalasti monien ruokavalmisteiden yksi raaka-aine. Soijalesitiiniä, jota saadaan soijapavuista teollisen käsittelyn sivutuotteena, on hyvin usein elintarvikkeissa käytetty emulgointiaineena. Katsopa vaikka seuraavan suklaalevysi tai keksipakettisi tuoteselostetta, niin näet.

Ruokailu asteittain ekologisemmaksi

Ruokailun voi viedä ekologisempaan suuntaan suosimalla kasvisruokia, lähi-ja luomutuotantoa sekä huomioimalla vuodenajat.

Tukemalla ruokaa, joka on tuetettu lähellä, tekee suuren ympäristöteon ja myös vähentää vesivelkaa, mitä olemme köyhempiin ja kuivempiin maihin, joista tuomme tänne tuhansien järvien maahan vettä sisältäviä tuotteita. Tämä vesi on pois heiltä ja heidän ravinnostaan (mm. hedelmät tulevat kuivemmista maista, viinejä tuomme tänne, samoin monia viljelytuotteita ja nämä ruoat ovat pois maasta, josta ne tuodaan eikä tuontimaa saa vaihdossa vastaavaa "tuotetta" takaisin). Kuluttajan on myös hyvä miettiä tuotteita, joita kunakin vuodenaikana on saatavilla ilman suuria kasvihuone-energiakuluja (esimerkkinä tomaatin tai salaatin kasvattaminen talvikaudella, sillä nämä tarvitsevat paljon valoa ja lämpöä). Tässä muutama linkki vedestä:
Maailman vesitilanne (pdf)
Vesijalanjälki

Omaan ideologiaan kuuluu myös hyvin kytköksissä ruokaan oleva seikka, pakkausmateriaalejen minimoiminen. Mitä vähemmällä pakkausmateriaaleilla pääsee, sitä parempi. Muovinkulutus on nyt jo hurjaa katseltavaa, kun kaikki tuotteet yksilöpakataan ja tupla-/ triplapakataan. Muovista kirjoitinkin jo aikaisemmin täällä.

Kasvisruokailun lisäämistä kannatetaan laajalti ja myös koululaisille on ehdotettu kasvisruokapäivää, joka on otettu asiaksi valtakunnallisesti. Vetoomuksen voi käydä allekirjoittamassa täällä: http://www.adressit.com/kasvisruokapaiva_kouluihin.

Suosittelen seuraavia ravintoa koskevia elokuvia / dokumennentteja katsottavaksi:

• Food, Inc
• Killerbean - dokumentti soijaongelmasta Braziliassa
• Norjalaista lohta Chilestä
• Säilöttyjä unelmia - säilykepurkin matka kaivokselta kaupanhyllylle

Kerkät kiehumaan!

Ennen juhannusta on hyvä aika poimia kuusen nuoria versoja, kuusenkerkkiä. Runsaasti C-vitamiinia sisältävät tuoreet kerkät ovat hyvä lääke pimeneviin syysiltoihin (jotka tosin vielä tuntuvat kaukaisilta), sillä niillä on yskää parantava sekä verenkiertoa vilkastava vaikutus. Kerkkiä voi syödä sellaisenaan. Ne voi myös pakastaa.

On muistettava, että kerkkiä kerätessä on kysyttävä maan omistajan lupa, sillä kerääminen haittaa kuusen kasvua. Tästä syystä kerääminen ei kuulu jokamiehen oikeuksiin. Kuusenkerkkiä kannattaa kerätä kuusen alaoksista, ei latvasta.

Tässä pari juttuja, joita kerkistä voi tehdä ja joita olemme itse valmistaneet. Muitakin vaihtoehtoja on kuten kuusenkerkkäsima ja kuusenkerkkämehu.

Iltatee kuusenkerkistä
Vaihtoehto 1. Kuumaan veteen lisätään tuoreita kerkkiä (pari lusikallista kuusenkerkkiä ja 1/2 l vettä). Niiden annetaan hautua vedessä 5-10 minuuttia tai kunnes väri on muuttunut. Makeutta voi lisätä hunajalla, mutta itse pidän kerkkien mausta sellaisenaan.
Vaihtoehto 2. Kuumaan veteen lisätään kuusenkerkkäsiirappia mauksi ja makeudeksi oman maun mukaan.

Kuusenkerkkäsiirappi
2 l kuusenkerkkiä
5 dl sokeria
vettä
Kuusenkerkät huuhdellaan ja laitetaan veteen yöksi. Kattilaan laitetaan vettä sen verran, että kerkät peittyvät. Seuraava vaihe on kiehauttaa kerkkiä kaksi tuntia vedessä. Tämän jälkeen kerkät siivilöidään pois ja keitinveden annetaan jäähtyä tunnin verran. Laita keitinvesi kiehumaan ja lisää sokeri. Anna sokerin liueta veteen ja keitä 2-4 tuntia koko ajan hämmentäen miedolla lämmöllä. Väri muuttuu keittäessä tummaksi. Voit kokeilla siirapin paksuutta tipauttamalla pisaran kylmään veteen ja jos se hajoaa veteen voit vielä jatkaa keittämistä. Mitä enemmän seosta keität sitä paksumpaa siirapista tulee. Seoksen sakeutuessa ota kattila pois liedeltä. Lopuksi kaada siirappi puhtaisiin, keitettyihin, lasipurkkeihin. Siirappia voi käyttää tavallisen siirapin tapaan mm. lettujen kanssa ja sämpylätaikinaan. Flunssaan auttaa lusikallinen kuusenkerkkäsiirappia sellaisenaan. Alla kuvia valmistuksen eri vaiheista.

Voikukkaset poimintaan

Ruohosipulia ja voikukannuppuja

Hortoilimme eli keräsimme villivihanneksia (joita kutsutaan hortaksi). Pyörähdys luonnossa ja sato voikukannuppuja tarttui mukaan. Oli juuri oikea aika kerätä nämä talteen ennen kuin kukat ovat liian isoja. Voikukka, Taraxacum officinale, on erikoisen hieno ja hyvin yleinen kasvi, jonka kaikkia osia ihminen voi käyttää ravinnossaan: kukkia, kukannuppuja, lehtiä ja juuria.

Voikukannuput (joita keräsimme noin 200g) voi paistaa öljyssä pannulla rapeiksi valkosipulin kanssa tai niitä voi säilöä kapriksen tapaan. Valmistimme "kapriksia", joten kiehautimme kukannuppuja minuutin verran vedessä, johon voi lisätä hyppysellisen suolaa. Tämän jälkeen ne laitetaan puhtaaseen (kiehuvassa vedessä steriloituun) purkkiin omenaviinietikkaseoksen kanssa. Etikkaseokseen lisäsimme kylmäpuristettua kookosöljyä. Vaihtoehtona etikan kanssa voi käyttää hunajaa. Annetaan jäähtyä hetki ja sitten purkki laitetaan vähintään vuorokaudeksi tekeytymään viileään, jonka jälkeen ihana ja edullinen lisuke esimerkiksi salaatteihin on valmis.

Ensi kerran voikukan tavatessasi, ota sen osia talteen, mutta muista poimia kasvi puhtaasta kavuympäristöstä, ei liian läheltä vilkasliikenteistä tietä.

Lisää voikukkatietoa:

http://www.henriettesherbal.com/fi/hk-villivihanneksia.html

http://kaupunkiviljely.fi/mita/villit-vihannekset-ja-kaupunkimehilaiset/

Omena päivässä pitää lääkärin loitolla

Terveyteen yhdistyvä mielikuva omenasta pitää sanonnan mukaan lääkärit loitolla. Mutta kuten muutkin lajit, omena on laajalti jalostettu, kasvimyrkytetty ja tuholaismyrkytetty. Omena saattaa säilyä vuoden ajan hedelmäosastolla muuttumattomana ja täysin tuoreen näköisenä kuoren päälle suihkutetun vahakerroksen takia. Nämä omenat ovat maultaan mietoja ja terveysvaikutukset paljon vähäisempiä kuin tuoreessa vastapoimitussa omenassa. Aika tekee tehtävänsä ja häivyttää vitamiinit. Tämä kaikki myyntituloksen ja voiton tavoittelun takia. Syömme siis omenan mielikuvan, emme itse omenaa.

Omenalajeista kestävin ja luonnonmukaisin laji, joka ei ole altis tuhohyönteisille, on jalostunut tuhansien vuosien aikana luonnollisen pölytyksen kautta luonnon omenametsässä, Kazakstanissa. Tämä lajike on nimeltään Malus Sieversii. Lajike on maultaan hyvin tuntemamme omenan kaltainen. Puhumme tämän lajikkeen kohdalla omenan alkuperästä, esi-isästä, johon meidän tunteman omenan perimä on jäljitetty. Tutkijat mittavan tutkimuksen tuloksena ovat voineet seurata tuntemamme omenan geeniperimäketjun tähän omenalajikkeeseen.

Sanontaa "syö omena päivässä..." voisi pitää kansanviisautena, sillä onhan omena matkannut Kazakstanista maailman eri kolkkiin kulkien ihmisen mukana melkein kaikille asutetuille alueille. Omena on ollut kautta historian vitamiinin lähde ja herkullinen välipala. Historian saatossa, jalostuksen takia, ihminen on kuitenkin tehnyt hallaa kasvattamansa omenalajin kehitykselle ja altistanut omenan mm. tuhohyönteisille ja taudeille. Geeneissä on tapahtunut tältä osin muutos. Luonnon laji on vahvempi kuin pitkälle jalostettu laji, joten omenan lähtökohdat ovat olleet erinomaiset.

Mutta turhamaisuus astui kuvaan. Halusimme suurempaa, maukkaampaa ja väriltään kauniimpaa, kuin mitä luontoäiti oli antanut. Ja tämän kutakuinkin täydellisen esiomenan, jolla on hyvä immuniteetti mm. tuhohyönteisille, olemme jalostaneet tarvitsemaan kaikki keksimämme vitsaukset (kuten kasvinsuojeluaineet ja tuholaismyrkyt), jotka lopulta, syödessämme omenan, vaikuttavat osaltaan myös meihin. Historia on vienyt omenan kauaksi alkuperästään. Malus Sieversii, ihmeomena, on luokiteltu katoavaksi luonnonvaraksi.

Terveellisen omenan metsästyksessä on tyydyttävä luonnonmukaisesti viljellyn omenan nauttimiseen pitääkseen lääkärin loitolla. Näin säästyy kaikilta ei-toivotuilta ainejäämiltä ja omenoilta, jotka säilyvät ja säilyvät. Liitän tähän linkkejä luomuomenatilojen ja luomuomenamehuvalmistajan kotisivuille.

Omenatiloja:

Lempisen luomuomenatila - Kontiolahti - http://www.luomuomena.fi/

Simolan luomuomenatila - Kuohu - http://www.luomuomena.net/

Omenamehua:

Raikastamo - http://www.raikastamo.fi/

Lähteet:
Kirjallisuus: Petos Lautasella, Mats-Eric Nilsson, Wsoy 2008 (suomennos)
Tiededokumentti: Omenan tarina