Pöö! Mikäpä sen karmaisevampaa halloweenina kuin oranssina hohtava ja hyytävästi hymyilevä kurpitsapäälyhty.
Kurpitsanaamojahan saa tehtyä vaikka minkälaisiksi. Päätimme pitäytyä simppeliydessä ja tehdä perushelpon yksilön, joten kaiversimme tällaisen kurpitsakaverin halloween-koristeeksi.
Muutama vinkki kurpitsan hankintaan ja lyhdyn tekemiseen
- Kurpitsaa valitessa kannattaa tarkistaa, että se on hyvässä kunnossa. Varmista, että kurpitsan sisus ei hölsky. Meidän kurpitsan pinnalla on vähän rosoisuutta, mikä teki siitä entistä pelottavamman näköisen.
- Myynnissä on sekä isoja että pieniä kurpitsoja, joten valinnan varaa on. Mutta sen voi kasvattaa myös itse, niin kuin me teimme.
- Kurpitsan voi vaihtoehtoisesti maalata ja tehdä koristeita, jota ei tarvitse kaivertaa.
- Tosin kaiverrus on helppoa. Työskentely vaati vain hyvän ja sopivan kokoisen puukon tai terävän veitsen.
- Tekotapoja on kaksi: toiset tekevät valmiin sabluunan paperille ja jäljentävät kasvot siitä, toinen tapa on käyttää vapaata kädenjälkeä esimerkiksi kaivertamalla ohuesti pintaan viivan, jota pitkin leikata. Tekotavaksi voi valita itselleen sopivimman.
- Leikkauksen jälkeen kannattaa sivellä ruokaöljyä reunoihin, jottei kuivuisi liiaksi ennen h-hetkeä.
Kynttiläksi, jota polttaa kurpitsan sisällä, valitsimme soijakynttilätuikun.
Ylijäämästä saa hyvin yhden kurpitsapiirakan aineet. Myös siemenet kannattaa hyödyntää lisäämällä niihin ripaus suolaa ja käyttämällä niitä tovi uunissa tai paahtaa pannulla (pienemmät siemenet kypsyvät 5 minuutissa, isommilla ottaa aikaa 20 minuuttia). Niistä tulee oiva naposteltava illanistujaisiin.
Hyvä vegaaninen kurpitsapiirakan ohje löytyy Kamomillan konditorian -sivuilta.
Jaahas, tälle meidän kurpitsatyypille tuli haamukaveri kylään, joten täällä alkaa olemaan halloween huu(maa) ilmassa. ;) Ei muuta kuin karkki vai kepponen?
Hyvää halloweenia!

