keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Maan antimia, yhteisöllisyyttä ja sadonkorjuun juhlaa



Olemme osallistuneet tänä vuonna Juurikas Jkl -kumppanuusviljelyyn. Satoa on tullut enemmän kuin osasi aavistella ja nyt on sadonkorjuun aika!

Kumppanuusviljely on ollut meille mahtava tilaisuus päästä lähemmäksi viljelytoimintaa. Emme ole kouluttautuneita viljelijöitä tai edes suuresti kokeneita puutarhureita, vaan kaupunkilaisia, joita tieto ruoan alkuperästä kiinnostaa enemmissä määrin. Meillä on lisäksi intoa osallistua ja halu saada puhdasta ruokaa, joten tästä syystä kumppanuusviljely onkin ollut juuri omiaan meille. Olemme saaneet kesän aikana paljon uutta tietoa ja tekemisen kautta oppineet ymmärtämään ruoan tärkeyttä uudelta näkökannalta ja arvostamaan sitä sen vaatiman työmäärän kautta. Onnistumisen tässä kumppanuusviljelyssä mahdollisti pellollemme palkatut työntekijät, joilla on koulutuspohja viljelylle ja tietoa ja taitoa saada pelto kukoistamaan. Tämä oli ensimmäinen vuosi Juurikas Jkl:n toiminnassa ja kumppanuusviljelykokeilu tuotti hyvin tulosta, joten jatkoa on luvassa.

Ensimmäiset talkoot olivat keväällä ja alkukesästä, johon kaikkien juurikaslaisten oli osallistuttava, jotta viljelykset saatiin sysättyä käyntiin. Kumppanuusviljely on siitä hyvä viljelytoiminta, koska se ei sido osakkaita pellolle koko kesäksi. Palkatut työntekijät pitävät huolen sadosta ja sen jakamisesta.
Joka viikko kesäkuusta alkaen satoa alettiin jakamaan osuuksien kesken tasan. Viikottain ruokaa on tullut niin paljon, että kauppareissut ovat täysin vähentyneet kasvisten osalta. Olemme saaneet pellolta salaatteja (mm. keräsalaattia), pinaattia, mangoldia, retiisiä, punajuurta, perunaa, lanttua, kesäkurpitsaa, papuja, härkäpapuja, herneitä, yrttejä, sipulia, valkosipulia... Yllä on kuva viikottaisesta sadonjaosta per yksi osuus ja seuraksi muutama kesäinen peltokuva Oravasaaren kukoistavalta pellolta.









Keräsimme ja kuivatimme myös yrttejä ja hortaa (villivihannes eli kasvi joka kasvaa vapaana luonnossa esim. voikukka, nokkonen) tänä vuonna enemmän kuin aikaisempina vuosina. Yrtit kasvoivat osaksi pellolla ja osaksi kaupunkiviljelylaarissamme Kankaan puutarhalla.
Pellon antimien lisäksi poimimme perinteisesti metsästä marjat ja sienet. Kauniina syyspäivinä on ihanaa ja voimauttavaa lähteä hiljaiseen metsään rauhoittumaan ja keräämään talveksi vitamiinit talteen.


Omenat olen soseuttanut pakkaseen ja niistä on syöty useampi omenapaistoskin. Nyt antaa talven pimeyden tulla, olemme valmistautuneet. :)
Tässä vielä helpot syysreseptit omenakaurapaistokselle ja omenasoseelle, joista itse tykkään.



Tiedoksi
Kaikki kiinnostunteet ovat tervetulleita lauantaina 7.9. Juurikas Jkl:n järjestämiin talkoisiin Oravasaaren pellolla ja tutustumaan kumppanuusviljelytoimintaan. Tarkemmat tiedot löydät Juurikas Jkl nettisivuilta.

Kiinnostunut? Mukaan viljelytoimintaan?

Infoa kaupunkiviljelystä
Kaupunkiviljely.fi
Syötävä kaupunki

Kumppanuusviljelyä
Jyväskylässä Juurikas Jkl
Tampereella Meirän pelto
Turussa Livonsaaren osuuspuutarha
Vantaalla Kaupunkilaisten oma pelto